Pyhä Faustina kertoo meille, miten reagoida hengellisen lohdutuksen menetykseen

On helppo pudota ajattelun ansaan, että seuratessamme Jeesusta meitä tulisi jatkuvasti lohduttaa ja lohduttaa kaikessa, mitä teemme. Se on totta? Kyllä ja ei. Tavallaan lohdutus on jatkuvaa, jos täytämme aina Jumalan tahdon ja tiedämme tekevämme sen. On kuitenkin aikoja, jolloin Jumala poistaa kaiken hengellisen lohdutuksen sielustamme rakkaudesta. Meistä saattaa tuntua ikään kuin Jumala olisi kaukainen ja kokea hämmennystä tai jopa surua ja epätoivoa. Mutta nämä hetket ovat suurimman mahdollisen armon hetkiä. Kun Jumala näyttää olevan kaukana, meidän on aina tutkittava omantuntomme varmistaaksemme, että se ei ole synnin tulos. Kun omatuntomme on puhdas, meidän pitäisi iloita aistillisesta Jumalan läsnäolon menetyksestä ja hengellisten lohdutusten menetyksestä. Miksi?

Koska tämä on Jumalan armoa, koska se kutsuu meitä tottelevaisuuteen ja rakkauteen tunteistamme huolimatta. Meille annetaan mahdollisuus rakastaa ja palvella, vaikka emme tunne välitöntä lohdutusta. Tämä tekee rakkaudestamme vahvemman ja yhdistää meidät tiukemmin Jumalan puhtaaseen armoon (katso päiväkirja # 68). Pohdi kiusausta kääntyä pois Jumalasta, kun tunnet itsesi alas tai ahdistuneeksi. Ajattele näitä hetkiä lahjoina ja mahdollisuuksina rakastaa, kun et halua rakastaa. Nämä ovat mahdollisuuksia muuttaa armosta armon puhtaimmaksi muodoksi.

Herra, päätän rakastaa sinua ja kaikkia, jotka olet pannut elämääni, riippumatta siitä, miltä minusta tuntuu. Jos rakkaus toisia kohtaan tuo minulle suurta lohtua, kiitos. Jos rakkaus toisia kohtaan on vaikeaa, kuivaa ja tuskallista, kiitän sinua. Herra, puhdista rakkauteni aidommassa muodossa kuin jumalallinen armosi. Jeesus, minä uskon sinuun.